Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS


1.10.2022

Mestarit!

Kainuun Ärjyn futismiehet päättivät kautensa voitokkaasti kaatamalla KTU jalkapallo:n kotonaan 4–0 (2-0).

Samalla isännät varmistivat toisen perättäisen sarjavoiton, kun aiemmin lauantaina oman pelinsä voittanut Oulun Tarmo jäi taakse yhden pisteen turvin.

Ennen peliä askelmerkit olivat selvät. Vain voitto kelpaa ja sen valkopaidat lopulta kairasivat alun hermoilun jälkeen tyylikkäästi. Maaliverkkojen venyttämisen aloitti Ville Nikkanen yhdeksännellä minuutilla, kun vanha tutkapari Paavo Kovalainen pelaa maalin edessä mallikkaasti ja syöttää Nikkasen viimeistelemään tyhjään maaliin. Seuraavaa maalia odotettiin 27. minuutille, kun Jesse Kemppaisen keskitykseen saa päänsä väliin jälleen vanhempi Nikkanen juuri ennen vieraiden maalivahti Eetu Järvitaloa. Ensimmäinen puoliaika oli isäntien hallintaa, punapaitaisten vieraiden keskittyessä enemmän vastahyökkäyksiin nopean Mustafa Al-Khalifdy:n johdolla. Kertaalleen veräjänvartija Soini joutuikin venymään paraatipelastukseen, mutta muuten hän sai olla omalla maalillaan rauhassa.

Toiselle puoliajalle valkopaidat joutuivat tekemään heti kärkeen muutoksia, kun oikean laidan juoksukoneen Saku Nikkasen aiemmin viikolla loukattu lähentäjälihas äityi pahemmaksi. Valmentaja Olson on aiemminkin ollut kovissa paikoissa, eikä nyttenkään sormi mennyt suuhun vaan kentälle juoksutettiin elämänsä kautta pelaava Daniel Mahader, joka otti oikean laidan haltuunsa tuoden rauhallisuuden koko joukkueen pelaamiseen. Jos ensimmäinen jakso oli pientä hermostuneisuutta ilmassa, niin kotijoukkueen peli vapautui viimeistään Nikkasen Villen hattutemppuun 54. minuutilla. Pallo jäi pyörimään maalinedusruuhkassa ja hyökkääjä oli ensimmäisenä paikalla. Maali oli hyvin samanlainen, kuin 10 vuotta aiemmin samaan päätyyn viimeistelty osuma AC Kajaanin paidassa, jolla Nikke nosti silloisen Kajaanin ylpeyden sarjaporrasta ylemmäs ykköseen. Suurten pelien mies siis kyseessä. Loppulukemat 4-0 viimeisteli Jari ”Minikore” Korhonen tyylikkäällä laukauksellaan, kun tunti oli peliä pelattu. Loppuaika olikin vain nautiskelua ja päävalmentaja Olson antoikin kaikille kenttäpelaajille minuutteja kauden viimeisessä ottelussa vaihtamalla mm. kenties uransa viimeistä ottelua pelanneen Antti Kortelaisen jättämään jäähyväiset kainuulaisyleisölle.

Peli oli samalla kauden viides hyväntekeväisyysottelu, jossa kerättiin Hope - Yhdessä & Yhteisesti Kajaani kanssa rahaa vähävaraisten kajaanilaisten lasten ja nuorten jalkapallon harrastamisen tukemiseen. Otteluisäntänä toimi K-Market Tervatori, Paltamo, joka lahjoitti kioskin tuoton verran hyväntekeväisyyspottiin. Tarkemmat tiedot summista ja lahjoituksesta julkaisemme myöhemmin.

Ottelun ykköspytyt sai kotijoukkueelta ansaitusti Ville Nikkanen, KTU:n ykköstähti oli Mustafa Al-Khalifdy. Lisäksi Ärjyltä palkittiin ansiokkaasti läpi 90 minuuttia luutinut toppari Hannu ”lahjakkaampi Puuronen” Puuronen.

Joukkue vetäytyy nyt nautiskelemaan sarjavoitostaan ja mahdollisesta noususta. Lisää kuulumisia tiedotetaan sitten, kun on jotain tiedotettavaa.

 



24.9.2022

Takaisin kärkeen!

Kainuun Ärjyn futismiehet pitivät mestaruuslangat omissa käsissään, kun Vimpelin päänurmella kaatui Villan Pojat lukemin 5–0 (1–0).

Koitoksessa panosta oli oikeastaan vain kotijoukkueella. Panoksettomuus olikin karsinut vierailijoiden rosterin 10 mieheen, heidän pelatessa koko ottelun yhden vajaalla.

Ottelun alku oli odotetusti isäntien, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen pallo oli löytänyt Kovalaisen Paavon toimesta Heikki Havanan selän taakse. Tämän jälkeen moni saattoi odottaa valkopaidoille helppoa iltapuhdetta, mutta urhoollisesti taistellut ja linjansa tiiviinä pitänyt Villan Pojat venyttivät ottelun ratkaisun toiselle puoliajalle pääsemällä myös itse puolittaisiin maalintekopaikkoihin vastahyökkäyksien kautta.

Tauolla päävalmentaja Olson korotti ensimmäistä kertaa ääntään tällä kaudella ja vaati joukkuetta ryhdistäytymään. Toinen jakso alkoikin huomattavasti paremmalla tempolla mihin edellinen päättyi. Muutaman minuutin pyörittämisen jälkeen kotijoukkue sai ottelun toisen rangaistuspotkunsa (ensimmäisellä puoliajalla Miki Kettunen lämäsi oman yrityksensä voimalla tolppaa). Pilkkua antamaan astelee tällä kertaa juonikas Jesse Kemppainen, mutta jälleen oululaisten legendaarinen maalivahti Havana nollaa vastustajansa aikeet. Kuitenkin 51. minuutilla paineita valkoisten harteilta vie hyökkääjä Pekka Nousiaisen kauden ensimmäinen maali upean puskun päätteeksi. 63.minuutilla Miki Kettunen pääsee paikkailemaan aiempaa epäonnistumistaan näyttävän vastahyökkäyksen päätteeksi sijoittamalla pelivälineen oikeaan alakulmaan. Loppulukemia kaunistelevat vielä Kovalainen illan toisellaan ja Ärjy uransa ensimmäisen maalin tehnyt Jarkko Pekkarinen naulaa lopulliset 5–0 lukemat taululle päästyään nokikkain maalivahdin kanssa. Villan Poikien Havana kerkesi vielä toisella puoliajalla kolmannen kerran ottelussa rankkarin eteen, kun hän nollasi Daniel Mahaderin yrityksen. Palloliiton tilastojen mukaan peli oli kahden kauden sisällä toinen, kun Havana torjuu ottelussa kolme rankkaria.

Hopelle kerättiin jälleen ennätyspotti kioskin avulla. Kotijoukkue haluaa kiittää otteluisäntä Vuokatti Ski Resortia ja yleisöä, jotka mahdollistivat jälleen kajaanilaisten vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemisen. Erityiskiitos vielä vierailijoille Villan Pojille. Joukkueen primus motor Tuomas Kleemola oli, joko anastanut manageri Pasi Laukan Mustan Amexin tai kaivanut oman S-Visa korttinsa ja höyläsi 100 €:lla kioskin loppueväät joukkueelleen.

Ottelun parhaina palkittiin vierailta itseoikeutetusti maalivahti Heikki Havana. Kotijoukkueelta ykköspytyn sai niin ikään maalivahti Santeri Hujanen ja kakkospalkinto meni Kovalaisten perheen kirjahyllyyn.

Ensi viikolla pelataan viimeistä kertaa tälle kauteen ja sekin menee Hope - Yhdessä & Yhteisesti Kajaani merkeissä. Otteluisännäksi on haastettu K-Market Tervatori, Paltamo. Nyt viimeistään kaikki paikan päälle 1.10. paikan päälle Liikuntapuistoon tekemään yhdessä hyvää.



18.9.2022

No Miki, No party!

Futismiehet tyylittelivät jatkosarjan ensimmäisessä kotiottelussa 5–2 (3-1) voiton Oulun Tarmo Jalkapallon kustannuksella.

Pelin hahmo oli 4 maalia ja yhden syötön itselleen merkkauttanut Miki Kettunen. Keskikentän dynamolla onnistui kaikki vaikka ennen peliä vaatimattomana miehenä tunnettu Kätönlahden De Rossi sanoi: "Antaa niiden laukoa, ketkä osuu."

Itse ottelu lähti liikenteeseen isäntien hienoisella hallinnalla, kun kokenut vierasjoukkue vasta herätteli jalkojaan. Ärjyn todellinen tehohetki osui minuuttien 16. ja 23. välille, kun taululla komeilivat 3–0 lukemat. Ensimmäisen teki Kettunen upealla vapariosumalla. Toinen oli sittenkin silkkaa erotiikkaa, kun kentän hahmo otti pallon omalla kenttäpuoliskolla haltuun harhauttamalla vastustajan nostamalla pallon tämän pään yli. Peliväline sivurajan tuntumasta 60 metrin syöttö vanhemmalle Nikkaselle, jonka rutiininomainen nosto vastaan tulleen maalivahti Miko Pappisen. Kolmas osuma olikin Mikiltä komea laukaus 25 metristä, joka ottaa pienen kimmokkeen OuTa:n puolustajasta ja painuu yläkulmaan. Tässä vaiheessa punapaitaisen vierasjoukkueen meritoitunut hyökkääjä Juuso Haapala herättelee kovaäänisesti joukkuettaan. Tämä ilmeisesti tepsikin, kun Tarmo löi pari vaihdetta lisää silmään ja alkoi vyöryttämään hyökkäyksiään kohti Toni Soinin maalia. Puoliajan lopulla paine tuottaa tulosta. Erotuomari Jorik Hoxha näkee Paavo Kovalaisen rikkovan Tarmo hyökkääjää kulmatilanteessa, josta vihelletään Ärjyn pelaajien protestoinnista huolimatta rangaistuspotku. Saku Hartikaisen tarkka sijoitus oikeaan kulmaan ja henkisesti tärkeä maali vieraille. 3–1 tilanteessa myös poistutaan pukusuojiin.

Tauolla päävalmentaja Olson terävöittää pelaajilleen, rauhallisuutta tässä tilanteessa. Missään nimessä emme saa päästää kaveria mukaan peliin. Toinen jakso alkoikin oululaisten rynnistyksellä, mutta maalinteosta vastasikin kotijoukkue. Puolustuksesta lähtenyt prässin purku, pelataan oikean laidan kautta boksiin. Aleksi Korhoselta jalat alta ja pallo 11 metriin. Kettunen ottaa pallon ja käy täydentämässä iltapuhteensa hattutempulla. Loppu alkaakin olla kosmetiikkaa. Huolimatta Haapalan Juuson hienosta vapari kavennuksesta, kun sen jälkeen ottelun herra ja hidalgo käy niittaamassa lopulliset 5–2 lukemat rangaistusalueen rajalta lähteneellä roikkupallolla.

Otteluisäntänä toimi Höyrylaiva Kouta, joka lahjoitti tähän mennessä kesän ennätyspotin Hope - Yhdessä & Yhteisesti Kajaani kautta hyväntekeväisyyteen kajaanilaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseen. Kaiken tämän mahdollisti hieno yleisö, joka kasvatti hyväntekeväisyyspottia käyttämällä kioskin palveluita.
Ottelun parhaina palkittiin OuTa:lta Juuso Haapala.

Ärjyltä kakkospytyn sai Jari Korhonen ja ykköspalkinto itseoikeutetusti meni Miki Kettuselle.
Ensi viikolla pelataan taas Hopen merkeissä ja otteluisäntänä toimii SkiOne Vuokatti.



11.9.2022

Eilisen Oulunsalon reissun pöly alkaa olla laskeutunut. OsPa oli parempi 2-0 (1-0) lukemin, eikä paremmuudesta jäänyt jossiteltavaa.

Heti ottelun alusta oli selvää, että farmisopimuksen puolesta vahvistunut kotijoukkue pyrkii liikuttamaan palloa ja sitä kautta luomaan paikkoja. Ärjyn paikat jäivät koko pelin ajan tämän takia vähemmälle. Ensimmäisen puoliajan maali nähtiin 17. minuutilla kun OsPan pidempi pallo puhkaisi Ärjyn puolustuksen laidalta, josta pallo pelattiin takaviistoon Santeri Kokolle ja joka ei erehtynyt sijoituksessaan. Näissä lukemissa siirryttiin myös puoliajalle.
Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäinen, kotijoukkue liikutti palloa koko kentän leveydeltä ja haki näin paikkoja. Vierasjoukkue joutui tekemään töitä paljon ilman palloa, ja vaikka valmentaja Olson juoksutti vaihdosta tuoretta jalkaa kentälle, ei tämä valitettavasti kääntänyt pelin otetta vieraille. Toista maalia saatiin odottaa 55. minuutille, kun kotijoukkueen Ermir Suka hyödynsi vieraiden puolustuksen sekaannuksen ja pussitti päätöslukemat 2-0. Ärjy sai vielä muutaman puolittaisen paikan, mutta loppukirin aikana myös kotijoukkueella oli paikkansa lisätä johtoa siinä onnistumatta.

Päävalmentaja Olson kommentoi pelin jälkeen mennyttä peliä ja loppusarjaa:
”Loppusarja on todellakin mielenkiintoinen ja tiukemmaksi vain menee. Eilinen peli ei meiltä ollut varsinaisesti huono, mutta kyllä OsPa ansaitsi voittonsa ja oli parempi. Luotiin muutama hyvä paikka, mistä oltaisiin voitu viimeistellä. Muuten pelin kuva oli kyllä se, että OsPa pääsi pelaamaan omaa pallonhallinta peliään ja oli hyvä siinä. Nyt käännetään katseet kolmeen tulevaan kotipeliin ja toivon mukaan näihin saadaan yleisö mukaan ja sitä kautta selvä kotietu.”

Tasainen loppusarja jatkuu sunnuntaina 18.9. klo 14 Vimpelin päänurmella, kun vastaan asettuu Oulun Tarmo. Kotiotteluissa jatketaan jälleen hyväntekoa Hopen kanssa. Tervetuloa seuraamaan Nelosen parasta futista ja tekemään yhdessä hyvää!



28.8.2022

Sarjataulukko jatkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kainuun Ärjyn futismiehet kävivät kairaamassa mahtavan 0-1 (0-0) voiton Sirkkakosken Sisusta.
Ottelu lähti liikenteeseen kotijoukkueen hienoisella hallinnalla. Punapaitojen tarkat syötöt löysivät hyökkääjät linjojen välistä, mutta joko huono viimeistely tai maalivahti Toni Soini nollasi yritykset. Ensimmäinen puoliaika pelailtiin läpi sen suurempia tilanteita.

Tauolla valmentaja Peter Olson toi kaivattua muutosta joukkueen pelaamiseen vaihtamalla Saku Nikkasen kentälle. Vieraat ottivat pallon hallintaansa ja kotijoukkue pyrki luomaan tilanteita vastahyökkäyksillä. Ärjy otti pelivälinettä hanakammin hallintaansa, kun SirSin Juho Riipi otti 65. minuutilla toisen keltaisen kortin jälkipelistä turhauduttuaan Jesse Kemppaisen ylivoimaisuuteen sivurajan lähistöllä. Miehen ylivoimalla valkopaidat pääsivät paremmin sirkkakoskelaisten puolustuslinjan taakse luomaan vaaraa. Yksi näistä palloista tavoittikin ikinuoren Toni ”Tohtori” Korhosen, jonka ovela kääntö takaviistoon Joonas Tikkaselle. Oikean jalan tulinen laukaus ja taululle lukemat 0-1, kun 78. minuuttia oli pelattu. Tästä alkoi isäntien loppurynnistys, joka päättyi viimeistään kymmenen minuutin päästä, kun punapaitojen Pietari Holm otti toisen keltaisen niin ikään jälkipelistä suututtuaan Saku Nikkasen liuvuttua häneltä pois varman maalipaikan. Turhautunut kopautus nilkoille ja kotijoukkue kahden miehen vajaalle. Siitä huolimatta SirSi sai luotua vielä painetta Soinin vartioimalle maalille, mutta sarjakärki kesti paineet ja pääsi tuulettamaan ansaittua kolmea pistettä.

”Peli ei ollut tänään kaunista, mutta joukkue osoitti todellista luonnetta taistelemalla kolme pistettä hyvin haastavista lähtökohdista huolimatta”, summasi valmentaja Peter Olson ottelun lopputuloksen. Ärjyn kausi jatkuu sunnuntaina 11.9. Oulunsalossa, kun nousukuntoinen OsPa isännöi kajaanilaisia.



13.8.2022

Alkusarjan voitto takataskuun ravintola Ranchin isännöimässä ottelussa!

Kainuun Ärjyn futismiehet raastoivat miehekkään 2–1 (0–0) voiton aurinkoisessa säässä pelatussa ottelussa oululaisesta Puleward Citystä. Kohtaaminen oli neljäs joukkueiden välillä, joista yksi on päättynyt kahden ja loput yhden maalin erolla valkopaidoille.  

Ottelu lähti käyntiin isäntien pallonhallinnalla, kun vieraat keskittyivät nopeisiin vastahyökkäyksiin RoPS:n liigaringistä tutun maalivahti Juhani Kankaan johdolla, joka tavoitteli tarkoilla pitkillä avauksillaan Pulewardin hyökkääjiä. Yksi nopeista hyökkäyksistä aiheuttikin todellisen vaaratilanteen Toni Soinin vartioimalle maalille. Keltapaitainen hyökkääjä pääsi laukomaan toisesta aallosta rangaistusalueen sisältä, mutta Kainuun Prikaatin mies oli pelipäällä ja venytti näppinsä pallon tielle. Ensimmäisellä jaksolla ei muita tuhannen taalan paikkoja nähty. Isäntien puolittaiset yritykset hoiti itsevarmasti maalivahti Kangas.

Toinen puoliaika noudatti samaa kaavaa, kuin ensimmäinen. Pakkovoiton edessä ollut Puleward, kuitenkin nosti prässitasoaan ja tilaa syntyi linjojen väliin. Ärjy pääsi nyt rakentelemaan peliään ylempänä vastustajan kenttäpuoliskolla. Tämä näkyi vaarallisempina maalipaikkoina, mutta vieraiden maalivahti Kangas oli pallon tiellä, kuin riivattu. Lopulta hänkään ei mahtanut mitään Ville Nikkasen keskitysvaparille, jonka kapteeni Joonas Tikkanen kävi nikkaamassa takakulmaan. ”Tiki” nousi kauden kolmannella maalillaan jakamaan toista sijaa joukkueen sisäisessä maalipörssissä. 11 minuuttia edellisestä, kun vieraat pääsevät jälleen kerran vastahyökkäykseen. Oululaishyökkääjän, voisi sanoa epäonnistunut laukaisuyritys painuu hirveällä jengalla kohti takakulmaa.  Veräjänvartija Soini sai hieman näppejään väliin, mutta kuin varmuuden vakuudeksi hyökkääjä Saku Koskelo käy vielä juoksemassa pallon verkon perukoille. Tilanne tiukasti 1–1, kun pelikellossa 66. minuuttia. Kumpikaan joukkue ei suostunut päättämään ottelua tasapeliin. Ärjyllä panoksena alkusarjan voitto ja Puleward tarvitsi kolme pistettä saavuttaakseen ylemmän jatkosarjapaikan.

Ottelun ratkaisu nähtiin 87. minuutilla, kun valkopaitojen hyökkääjä Aleksi Kolehmainen saa tarjoilun boksiin Ville Seppäseltä. Ensimmäisen yrityksen maalivahti vielä torjuu, mutta oman karapallon ”Kole” käy tykittämässä verkon perukoille (nousi myös jakamaan kolmella maalillaan sisäisen maalipörssin toista sijaa). Tästä ei vieraat enää nousseet vaan isännät puolustivat kurinalaisesti ottelun lopun varmistaen loppukautta kohden tärkeät kolme pistettä.

Parhaan pelaajan pytyillä palkittiin vieraiden maalivahti sekä kapteeni Juhani Kangas. Kotijoukkueen kakkospytyn sai niin ikään nauhaa kädessään kantanut Joonas Tikkanen ja ykköspalkinnon sekä ravintola Ranchin lahjakortin sai itselleen puhuttua keskikentän taikalanne Ville Puuronen.

Peli oli osa loppukauden hyväntekeväisyyskampanjaa, jossa yritykset haastavat toisiaan mukaan lahjoittamaan kioskin tuoton verran kajaanilaisten lasten ja nuorten jalkapallonharrastamiseen Hopen avulla. Nyt haasteen oli vastaanottanut otteluisäntä ravintola Ranch.

Kiitos kaikille katsojille ja kioskiin rahansa kantaneille!

Kausi jatkuu Ärjyn osalta ylemmässä jatkosarjassa, jonka otteluohjelma arvotaan liiton toimistolla ensi viikon aikana.



6.8.2022

Piikkipaikka jäi haaveeksi.

Futismiehet kävivät pelaamassa sateisessa säässä Tornion Tarmoa vastaan 2–2 (1–1) tasapelin Puuluodon tekonurmella.

Itse ottelu sai lentävän lähdön, kun vieraat ottivat hallinnan itselleen luoden uhkaa jatkuvasti kotijoukkueen maalille. Avausmaali näki päivän valon kahdeksannella peliminuutilla, kun Paavo Kovalaisen keskitykseen ensimmäisen pääkoppansa sai väliin Jesse Kemppainen. Taululle ansaitusti 0–1. Peli jatkui valkopaitojen hallinnassa, mutta lisäosumia ei kainuulaisten osalta nähty. Sinisessä pelannut kotijoukkue alkoi saada juonesta kiinni puolen tunnin pelin kohdalla. Torniolaiset pyrkivät luomaan uhkaa viljelemällä pitkiä palloja kajaanilaisten linjan taakse. 37. minuutilla yksi näistä palloista päätyi verkon perukoille, kun pystypainin jälkeen Teemu Hiltunen pääsee tuikkaamaan pelivälineen ohi Toni Soinin. Ensimmäinen puoliaika vihellettiin päättyneeksi lukemissa 1–1.

Joukkueen keskikentän moottori Miki Kettusen pitämä palopuhe tauolla sai joukkueen syttymään toden teolla pelaamaan toiselle puoliajalle. Kentällä nähtiin kauden parasta Ärjyä, kun peli virtasi syvälle vastustajan päätyyn ja pallo löysi joukkuekaverit pienistäkin väleistä. Vyörytys palkittiin, kun torniolaisten purkupallo pelattiin nopeasti takaisin maalille Kovalaisen lapikkaasta. Tähänkin syöttöön ensimmäisenä iski kiinni mainion kesävireen Postilta (entinen Itella) löytänyt Jesse Kemppainen, jonka sijoitus vasempaan nurkkaan vei vieraat johtoon 76. minuutilla. Maalin jälkeen kajaanilaiset jatkoivat pyöritystään. Kuitenkin kesken painostuksen Tarmo saa vietyä pelivälineen omaan hyökkäyspäätyyn saaden vapaapotkun rangaistusalueen kulmalta. Keskitys maalille ja pelivälineen liippaa maaliin kotijoukkueen Eero Heikkinen. Johtoasema kerkesi kestää kuusi minuuttia. Loppupelin valkopaidat painoivat päälle, kuin yleinen syyttäjä, mutta lisäosumia ei valitettavasti nähty.

Ärjyn miehet lähtevät kotimatkalle päällimmäisenä tunteena raskas pettymys, mutta paisteensa risukasaan toi mallikas peliesitys, jonka päälle on hyvä rakentaa kohti loppusarjaa. Alkusarjan viimeinen ottelu pelataan Vimpelin pyhätössä ensi lauantaina 13.8.2022 kello 15:00. Vieraaksi saapuu viime kaudelta tuttu ja tälle kesälle vahvistunut Puleward City.

Samalla pelataan kauden toinen Hope - Yhdessä & Yhteisesti Kajaani hyväntekeväisyyspeli, jossa edellisen ottelun isäntä Saint Kukko haastaa lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen kioskin tuoton verran ravintola Ranchin! Lahjoitus menee suoraan kajaanilaisten vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapallonharrastamisen tukemiseen.
Tule paikalle tekemään yhdessä hyvää!



23.7.2022

Kiitos yleisö ja kiitos Petri Eskelinen!

Eilen lauantaina pelattiin ensimmäinen Hope Kajaani Ry hyväntekeväisyysottelu, jossa isäntänä toiminut Saint Kukko pääsi lahjoittamaan rahaa kainuulaisten vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseen.

Itse ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun viidennellä peliminuutilla tehoduo Kovalainen – V.Nikkanen iskivät oikealta laidalta ja herroista jälkimäinen pääsi siirtämään maalinedustalta kotijoukkueen 1–0 johtoon. Salamamaalista eivät vieraat hätkähtäneet, vaan saivat pakkansa nopeasti kasaan rakentaen näyttävästi peliä lyhytsyötöillä. Ärjyn kollektiivinen puolustaminen oli sen verran hyvällä tasolla, ettei vieraat päässeet yksittäisiä puolittaisia tilanteita lukuun ottamatta aiheutettua vaaraa Toni Soinin vartioimalle maalille. Seuraavaa maalia saatiin odottaa jo ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolle, kun 29. minuutilla kotijoukkueen juonikas puolustaja Daniel Mahader lähettää vasemmalta laidaltaan koko kentän pituisen läpisyötyön vanhemmalle Nikkaselle, joka pääsee tuplaamaan kajaanilaisten johdon. Viimeiselle vartille Ärjy kaunisteli lukemiaan kolmen osuman verran ja tauolle siirryttiin 5–0 lukemista.

Kopissa päävalmentaja Olson piti palopuheen joukkueelleen, että nyt ei ole oikea paikka löysätä kaasua ja päästää vastustajaa peliin mukaan. Olivathan Kurenpojat osoittaneet vaarallisuutensa jo ensimmäisellä puoliajalla. Päätuomari Jere Kyllösen viheltäessä toisen nelivitosen alkaneeksi, hävisi samalla kellon lyömällä Ärjyn pelaajien päästä valmentajan ohjeet. Pudasjärveläiset painoivat päälle ja prässäsivät korkealta luoden useamman vaarallisen maalintekopaikan. Kotijoukkueen puolustus kesti hieman sinisissä pelaavan vierasjoukkueen hyökkääjien avustuksella tämän rynnistyksen. Kesken puolustustaistelun Ärjyn Ville Nikkanen karkaa vastustajan boksiin, jossa hänet kaadetaan. Pallo pilkulle. Vetovastuu itseoikeutetusti jäähyväisotteluaan pelanneelle Petri Eskeliselle, jonka varma sijoitus vasempaan alanurkkaan ei jätä ketään kylmäksi. Pelikello näyttää tässä vaiheessa 64. minuuttia ja tilanne on 6–0. Viimeistään nyt loppupeli oli enää pelailua. Viimeisen vartin aikana Kurenpojatkin saivat maalitilinsä auki komealla takanurkka sijoituksella, mutta kotijoukkueen Jesse Kemppainen kuittasi kahdella maalillaan. Vielä pelikellon tullessa täyteen ikään pääsee kotijoukkueen ikinuori Ville Puuronen huudattamaan kotiyleisöä: pallo haltuun rangaistusalueen rajalla, taikalanne peippailulla puolustaja kahville ja armoton ruoska vasemmalla jalalla taka-alanurkkaan. Peli myös päättyy tähän maaliin ja loppulukemat ansaitusti 9–1 (5–0).

Kotijoukkueen maalintekijöinä kunnostautuivat:
Ville Nikkanen ⚽️⚽️
Jesse Kemppainen ⚽️⚽️
Antti Jormakka ⚽️
Aleksi Korhonen ⚽️
Miki Kettunen ⚽️
Petri Eskelinen ⚽️
Ville Puuronen ⚽️

Lisäksi kunniamaininta Paavo Kovalaisen oikean laidan tarjoilulle: neljä maalisyöttöä.

Kainuun Ärjy haluaa kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita. Sateisesta säästä huolimatta saatiin kasaan kesän ennätysmyynti kioskin osalta ja näin ollen autettua paikallisia vähävaraisia nuoria ja lapsia!




2.7.2022

Taisteluvoitto Pohjois-Suomen kauneimmissa pelimaisemissa!
Kainuun Ärjy kävi hakemassa arvokkaan 1-2 (0-1) voiton kuusamolaisesta PaKa:sta.
Peliin lähdettiin haastavista lähtökohdista, kun pelaajarinkiä oli kaventanut loukkaantumiset ja kesälomasesonki. Joukkue oli saanut raavittua kuitenkin kasaan täyden yksitoistikon ja vaihdossa varamaalivahtina nähtiin Santeri Hujanen ja kajaanilaisen yöelämän legenda Toni Korhonen.

Vieraat saivat otteluun salama-alun, kun viidennellä peliminuutilla Paavo Kovalaisen ristipalloon ehti ensimmäisenä Aleksi Kolehmainen. Pomppupalloon tyylikäs nosto maalivahdin yli ja Kolelle kauden ensimmäinen maali. Peli jatkui tasaisena, vieraiden luovuttaessa pallonhallinnan kotijoukkueelle.
Toinen puoliaika alkoi PaKa:n kovalla painostuksella ja se myös palkittiin maalin muodossa. 54. minuutilla haasto oikealta laidalta, pallo takaviistoon pilkun kohdille ja valkoisissa pelanneen kotijoukkueen Otto Tornbergin tarkka sijoitus takakulmaan ja peli 1-1.

Peli jatkui kuusamolaisten painostuksella, kun Ärjy toteutti päävalmentaja Peter Olsonin kehittelemää pelisuunnitelmaa vetäytymällä alas ja pelaamalla aikaa. Tämän tiedettiin satavan kokeneen vierasjoukkueen laariin. Pelin ratkaisu nähtiinkin vartin päästä tasoituksesta. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Kovalainen toimittaa palloa maalille oikealta laidaltaan ja Kolehmainen pääsee tuplaamaan kauden maalisaldonsa komealla puskuosumalla.

Tästä alkoikin Ärjyn jalkapallohistorian inhorealistisin jakso. Jokainen rajojen yli mennyt pallo haettiin kaikessa rauhassa ja purkupalloilla tavoiteltiin viereistä järveä. Tunnetusti jalkapallossa vain tuloksella on väliä eikä tyylipisteitä jaeta. Vieraat kestivät loppuajan joukkueen maalissa virallisissa peleissä debytoineen Toni Soinin johdolla ja tuomarin puhaltaessa helpottavan päätösvihellyksen maltilliset voiton juhlat pääsivät alkamaan.
Joukkueelta hieno taisteluvoitto tänään. Seuraavan kerran Ärjy nähdään tosi toimissa 23.7 Vimpelissä, kun vieraaksi saapuu FC Kurenpojat Pudasjärveltä.

Kainuun Ärjy haluaa kiittää erikseen Rintti yritystä. Edellisen viikonlopun aikana tuli ilmi, että Kuusamossa ei voida käyttää nornaaleja valkoisia paitoja. Maanantaina kävimme kokeilemassa mustia vieraspaitoja ja torstaina tuli soitto uusien uniformujen olevan valmiita. Palvelu oli poikkeuksellisen nopeaa.



11.6.2022

Kotipelien voittosarja tuli päätökseen.
Futismiehet hävisivät ensimmäistä kertaa kotonaan nykyhistoriansa aikana. KTU oli vahvempi lukemin 1-2 (1-0) Vimpelin päänurmella käydyssä kamppailussa.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä. Vieraat saivat rytmitettyä keskikenttäänsä paremmin ja iskivät nopeilla tilanteenvaihdoilla, mutta hyökkäykset pysähtyivät järjestään Ärjyn puolustukseen ja maalivahti Santeri Hujanen sai olla maalillaan rauhassa. Kotijoukkue pyrki pitämään palloa ja kierrättämällä löytämään tilaa vastustajan linjojen välistä. Muutaman kerran loistavasti onnistuenkin tässä, mutta tälläkään kertaa palloa ei saatu rysään avoimesta pelistä. Valkopaitojen maalintekotuskaan toi jälleen kerran helpotusta erikoistilanteet. Paavo Kovalaisen kova sivuvapari maalille, josta pallo flipperin päätteeksi kimposi Ville Puurosen jaloista verkon perukoille pelikellon näyttäessä 28. minuuttia. Maalintekotilanteisiin nähden ansaittu johto. Puoliajan loppu pelailtiin tasaisissa merkeissä.

Toiselle puoliajalle tultiin vahvemmin valkopaitaisen kotijoukkueen komennossa. Hyökkäykset vyöryivät kohti kellolaisten maalia, mutta vaarallisimmat tilanteet nähtiin taas yllättäen Kovalaisen antamista erikoistilanteista. Tosin nyt ilman palkintoa. Lopulta vanha totuus iski rajusti vasten kasvoja: "kun itse et tee, vastustaja tekee". KTU pääsi ensimmäiseltä puoliajalta tutulla nopealla vastahyökkäyksellä iskemään oikeasta laidasta. Ottelun parhaisiin pelaajiin lukeutunut Hicham Bouhia keskittää pallon maalille. Liekkö tarkoitus vai hieman epätasainen Vimpelin nurmi aiheutti pallon lentoradalle sen, että nahkakuula painui suoraan takakulmaan ohi hölmistyneen maalivahti Hujasen. Peliä pelattu tässä vaiheessa 70. minuuttia.

Tästä punapaidat saivat piristysruiskeen. Ottelun ratkaisuosuma nähtiin yhdeksän minuuttia edellisestä, kun KTU iski nopeasti vastaan. Pallo tällä kertaa pelataan keskustan kautta vaihdosta väkevästi hyökkäykseen tulleelle Veli-Matti Niemelälle, joka saa rauhassa ottaa pelivälineen haltuun lähellä rangaistuspotku pistettä. Kuitenkin Ärjyn salamannopea puolustaja Saku Nikkanen oli haukkana paikalla ja iski jalkansa palloon ennen vierashyökkääjää. Ilmeisesti häkeltyneenä omasta vauhdistaan Nikkanen ei pystynyt kontrolloimaan omia jalkojaan vaan sohaisi epäonnisesti Selectin suoraan alakulmaan. Päätuomari Lyyra hämmentyi tilanteesta niin, että merkitsi maalin Niemelälle. Kello siirtyy 1–2 johtoon.

Kotijoukkue painoi vielä viimeiset hyökkäyksensä kohti maalia, mutta tälläkin kertaa terävyys maalipaikoissa puuttui. Paras paikka viimeisellä kympillä siunaantui nestori Korhoselle, joka taikoi pallon itselleen kuudessa metrissä, mutta sijoitus painui millimetrin ohi takatolpasta. Tästä ei montaa minuuttia enää mennyt, kun Lyyra puhaltaa pelin päättyneeksi ja KTU:n voitonjuhlat saivat alkaa.

Nyt Ärjy vetäytyy ansaitulle juhannustauolle ja palaa pelien merkeissä sorvin ääreen 2.7., kun joukkuetta kutsuu Kuusamo ja paikallinen Pallo-Karhut.



5.6.2022

Paluu voittokantaan!
Futismiehet ottivat sunnuntaina tärkeän 1-0 voiton viime kauden riippakivestä Sirkkakosken Sisusta.
Ottelun lähtökohdat olivat vieraille haastavat, kun he joutuivat matkaamaan Kajaaniin ilman vaihtomiehiä. Tämä oli pelkkää silmälumetta, koska vieraiden kokeneet ja poikkeuksellisen hyväkuntoiset pelimiehet laittoivat kotijoukkueen ahtaalle.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Valkopaidat tyytyivät hallitsemaan palloa ja murtautumaan maalintekosektoreille. Kauden perisynti eli tehottomuus boxissa iski tälläkin kertaa kaskea kantoon. Ärjyn vyöryttäessä hyökkäyksiään, aina välistä sirkkakoskelaiset pääsivät väläyttämään vaarallisia vastahyökkäyksiään. Kertaalleen Ville Waara pääsi yksin läpi, mutta liekkö jalat edelleen bussissa ja juuri viimeisellä hetkellä liian kova kosketus ja kotijoukkueen maalivahti Tuomas Kolehmaisen hienolla vastaan tulolla kuihduttaa tilanteen. Tauolle lopulta lähdetään tilanteessa 0-0.

Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. Kotijoukkue hallitsee palloa, mutta tällä kertaa vieraiden vastaiskut jäävät piippuun. Pelin kannalta ratkaiseva tilanne nähtiin reilun tunnin kohdalla, kun aivan kotijoukkueen vaihtopenkin edessä rapattiin kuntoihme Jari Mannista. Tätä sivuvaparia antamaan menee Paavo ”kultakenkä” Kovalainen. Tiukka pallo kohti maalia, johon puoliajalla vaihdosta tullut Jesse Kemppainen työntää kuuppansa väliin vieden kajaanilaiset 1-0 johtoon. Loppuaika olikin pelailua ja isännät pyrkivät pitämään pelin kontrollissaan. Muutamia keskityksiä lukuun ottamatta ei SirSi päässyt uhkaamaan Kolehmaisen vartioimaa maalia.

Ärjylle ansaittu 1-0 voitto. Kakkospytyn sai Jesse Kemppainen ja joukkueidensa parhaina palkittiin Miki Kettunen ja Ville Waara.
Tästä on hyvä jatkaa sarjakärjessä kohti ensi lauantain ottelua kotoisassa Vimpelin hornankattilassa, jossa vastan asettuu KTU! Kellolaiset aloittivat kautensa tappiolla, mutta ovat sen jälkeen kairanneet 3 voittoa putkeen ja miehittävät neljättä sijaa sarjataulukossa. Äärimmäisen tasaisessa lohkossa jokainen piste on tärkeä. Tule siis kannustamaan kotijoukkue voittoon kello 15:00 alkavassa kamppailussa Vimpelin päänurmella!

28.5.2022

Paremmat veivät tällä kertaa voiton. Futismiehet kävivät lauantaina kärsimässä kauden ensimmäisen tappionsa vahvalle ja taitavalle Oulun Tarmolle 3-0 (0-0).
Ensimmäinen puoliaika mentiin molemmin puolin tunnusteltaessa. Jakson ainoa maalintekopaikka siunaantui vieraiden keskikentän raatajalle Ville Puuroselle, joka pääsi tälläämään kulman jälkitilanteesta pallon kimmokkeen kautta ylärimaan. Muutoin molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia päästä vaarallisille maalintekopaikoille.
Toisen puoliajan alkuun vieraat saivat lentävän lähdön, kun Aleksi Kolehmainen pelattiin yksinläpi. Tällä kertaa vastustajan maalivahti piti lukemat 0-0. Pelin vanhetessa kotijoukkue sai entistä enemmän juonen päästä kiinni ja palkinto nähtiin 70. minuutilla. Futsalparkettien partaveitsi Samu Katajamäki pääsi laukomaan joukkueensa 1-0 johtoon. Seuraavassa maalissa olikin sitten kaikki epäonni mukana. Pallo vierii OuTan pelaajasta päätyrajan yli, josta Ärjyn pelaaja käy syöttämässä sen maalivahti Santeri Hujaselle, joka nappaa pallon käteensä. Tuomari ei ollut havainnut pallon käyneen päätyrajan väärällä puolen ja tuomitsee kotijoukkueelle epäsuoran vapaapotkun vitosen rajalta. Uhrautuva kajaanilaispuolustus hyppää pallon tielle ja saa purettua sen väljemmille vesille. Tarmo painaa pallon heti perään takaisin Ärjyn boksiin, josta pallo päätyy flipperin kautta maaliin. Pelikellossa 80minuuttia ja taululla 2-0. Loppulukemat lisäajalla 3-0 viimeisteli punapaitojen tähtipelaaja Roope Blomberg poikkikentän soolollaan ja hallitulla sijoituksella vasempaan alakulmaan.
Ottelusta jäi tappiosta huolimatta paljon oppia tulevaisuuteen. Tällä kertaa vastustajan pelitilanne kovuus ja kliinisyys maalipaikoissa pitivät kolme pistettä Oulussa.
Näillä näkymin seuraava ottelu pelataan Kajaanin Liikuntapuistossa Sirkkakosken Sisua vastaan sunnuntaina 5.6.2022 kello 16:30. Vastustajan pelaajapulan vuoksi tämä ottelu voi vielä siirtyä.



21.5.2022

Futismiehillä oli hyvä putki päällä.

Kainuun Ärjy voittaa Ajax Sarkkirannan 3-2 (2-1). Kajaanilaiset joutuivat eilen ensimmäistä kertaa nykyhistoriansa aikana kotipelissä tappiolle. Viime ja tämä kausi mukaan lukien kotona tahkottiin yhteensä 997 minuuttia, kunnes valkopaidat joutuivat ensimmäistä kertaa takaa-ajajiksi. Vierasjoukkue Ajax pääsi ottelussa johtoon seitsemännellä minuutilla, kun vasemmalta tullut tiukka keskitys ärjyläisten maalille painui omasta pelaajasta verkon perukoille. Ennen Äryjn tasoitusta ottelussa nähtiin käänteentekevä hetki vartin kohdalla. Vieraille vihellettiin pilkku Miki Kettusen kaadettua epäonnisesti Ajaxin hyökkääjän aivan kuudentoista rajan tuntumassa. Päätuomari Heikki Ikonen ei epäröinyt hetkeäkään vaan osoitti palloa täplälle ja antoi Kettuselle varoituksen. Tässä kohtaan, kun joukkue tukea eniten tarvitsi. Sitä tarjoili pelaajiston kuopus, 16-vuotias maalivahti Santeri Hujanen, joka venyi uskomattomasti pallon tielle torjuen sen päätyrajasta yli.

Lopulta Ärjyn kotipelien tappiolla oloaika kesti vain 17 minuuttia, kun joukkueeseen vahvasti talven aikana sisään tullut Jesse Kemppainen ohjaa pallon etukulmasta sisään Ville Nikkasen vasemman laidan keskityksestä. Lopulta 38. minuutilla kotijoukkue otti johtopaikan itselleen. Pohjois-Suomen alasarjojen kulmapotkuspesialisti Paavo Kovalainen lähettää Selectin kohti kapteeni Joonas Tikkasen kuuppaa, jolla on helppo työ siirtää joukkueensa 2-1 johtoon. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle juomaan kahvia ja syömään makkaraa.

49. minuutilla nähtiin toisinto edellisestä. Kulma + Paavo = Tikkanen tuplaa Ärjyn johdon lukemiin 3-1. Kempeleläiset tulivat vielä peliin mukaan. Pallo vieri vasemmalta laidalta vastahyökkäyksen päätteeksi Joska Haukipurolle. Ajaxin omalla kasvatilla oli tässä vaiheessa helppo paikka laittaa pallo yläkulmaan pilkun tuntumasta. Lisäosumia ei enää pelissä nähty. Kainuun Ärjy jatkaa puhdasta kotisaldoaan, kun viime ja tämä kausi huomioidaan ei joukkue ole kärsinyt kertaakaan pistemenetyksiä 12 kotipelissään.

”Tänään ei ollut parasta tekemistä meiltä. Hattu päästä vastustajalle, joka laittoi meidän ukkomme koville. Kumpikaan joukkue ei saanut palloa kontrolliin, vaan peli oli lähes jatkuvaa tilanteenvaihtoa. Voitto on aina voitto. Meillä oli paikat useampaankin maaliin, mutta kliinisyys viimeisissä ratkaisuissa puuttui. Ensi viikolla kokenut OuTa ei päästä meitä yhtä useasti maalipaikoille, joten tehokkuuden pitää parantua”, sanaili kotoaan rentoutumasta tavoitettu päävalementaja Peter Olson.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin kapteeni Joonas Tikkanen ja kakkospytyn kotiin viemisiksi sai maalivahti Santeri Hujanen. Ajaxilta palkittiin maalintekijä Joska Haukipuro.
Futismiehet matkaavat ensi lauantaina Ouluun paikallisen Tarmon vieraaksi. Peli pelataan Pateniemen tekonurmella kello 15:00 alkaen. Joten jos olet lähistöllä, tule kannustamaan Ärjy voittoon!



14.5.2022

Kahden laadukkaan joukkueen tasainen kohtaaminen päättyi parempien 1-0 (0-0) voittoon.

Kainuun Ärjy jatkaa voittojen tiellä jalkapallon Pohjois-Suomen Nelosen lohkossaan ja otti kärkisijan itselleen.
Itse ottelu pelattiin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä, joka oli houkutellut lehtereille yli satapäisen katsomojoukon. Tästä kiitos jokaiselle paikalle vaivaantuneille!

Pelin alku oli molemmilta joukkueilta hyvin tunnustelevaa eikä kumpikaan joukkue maalipaikoilla juhlinut. Vierasjoukkue pyrki rakentamaan peliään oikealta laidaltaan, mutta sen verran oulunsalolaisten scouttaus oli mennyt vihkoon, kun Jari Manninen teki paluun valkopaitojen puolustukseen ja nollasi vieraiden hyökkäykset yksi toisensa jälkeen. Myös muu puolustuslinja kapteeni Joonas Tikkasen johdolla pelasi ottelun, jolla pärjäisi korkeammallakin sarjatasolla.

Jos ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä joukkueiden kesken, niin toiselle jaksolle kotijoukkue lisäsi kierroksia ja otti pallon hallinnan haltuunsa. Palkinto tästä saatiin 67. minuutilla, kun puolustuslinjasta lähtenyt pitkä pallo Ville Nikkasta kohti OsPan rangaistuslueen rajalle, jossa maalivahti Jonatan Laakso jyrää Ärjyn hyökkääjän vailla mahdollisuuksia keretä palloon ensimmäisenä. Ottelun päätuomari Sakke Lyyra ei epäröi osoittaa palloa pisteelle samalla nostaen keltaisen lapun vieraiden maalivahdille. Miki Kettusen kylmän viileä viimeistely oikeaan alakulmaan tuo kotijoukkueelle voiton kotiavauksessa. Pelin loppuaika olikin johtoaseman varmistelua ja vastustajan pois pitämistä maalipaikoilta.

Futismiehet jatkavat kauttaan ensi lauantaina Kajaanin Liikuntapuistossa kello 15:00, kun vieraaksi saapuu Ajax Sarkkiranta. Kempeleläiset ovat aloittaneet kautensa yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla.
 
Kainarin juttu maksumuurin takana <img src="https://static.xx.fbcdn.net/images/emoji.php/v9/ta8/1.5/16/1f447.png" alt="